Ihana aamu

2016-06-04 08.54.31Monen asian summa sai minut tänä aamuna erittäin hyvälle tuulelle. Vaikka edessä oli iltavuoro töissä ystävien valmistujaisjuhlien sijaan. Tuntui, ettei mikään vaan voinut pilata fiilistä! Eikä onneksi pilannutkaan.

Rakastan rauhallisia aamuja. Aamiainen on päivän tärkein ateria ja siihen on kiva panostaa, myöskin arkena. Tänä aamuna hienostelin. Voileipiä hyvillä täytteillä ja Valion luonnonjugurttia mansikoilla ja Elovena myslillä. Kahvia ja sitruunalla maustettua jäävettä. Ehkäpä lasillisen kuohuvaakin olisi voinut kaataa, jos ei olisi työpäivä.

Evääksi töihin tein rahkapirtelöä ja evässalaatin. Rahkapirtelö on hyvä ja kevyt välipala. Itse teen pirtelön maitorahkasta, loraus maitoa tai mehua sekä hedelmiä ja marjoja fiiliksen mukaan. Erillaiset salaatit ovat helppoja eväitä ja helposti muokattavissa oman maun mukaan. Salaatteihin voi laittaa mitä tahansa kasviksia tai hedelmiä. Lisämakua juustoista, kastikkeista ja öljyistä. Ruokaisamman lisäämällä lihaa, tofua tai kananmunaa. Alla ohjeet minun tämän päiväisesta rahkapirtelöstä ja evässalaatista.

Mukavaa viikonloppua !

Helppo rahkapirtelö (2 pientä/ 1 iso)2016-06-04 08.23.49

  • 1 prk Valio pehmeää maitorahkaa
  • 1 banaani
  • mustikoita ja mansikoita
  • loraus maitoa tai mehua

Laita ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Nauti!

Itse olen tehnyt shaker-mukiin sauvasekoittimella. Helppo ottaa mukaan.

Perjantain evässalaatti

  • jääsalaattia
  • kurkkua
  • kevätsipulia
  • hunajamelonia
  • mansikoita
  • raejuustoa
  • keitetty kananmuna

Keitä kananmuna. Veden kiehumisesta 3 minuuttia puolikova ta 6 minuuttia kova kananmuna. Nosta kananmuna kylmään veteen. Pilko kasvikset ja vihannekset eväsrasiaan tai tarjoiluastiaan. Lisää raejuusto ja keitetty kananmuna lohkoina. Halutessasi voit lisätä lorauksen oliiviöljyä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *